16.01.2012
Haka juniorit ja Viialan Peli-Veikot allekirjoittivat yhteistyösopimuksen
Viialan Peli-Veikkojen puheenjohtaja Kari Salin sekä
varapuheenjohtaja Tommi Hytönen kävivät allekirjoittamassa
yhteistyösopimuksen Haka junioreiden kanssa. Sopimuksessa sovittiin,
että ViiPV toimii Hakan kasvattajaseurana ja vastaa
pelaajakoulutuksesta ikäluokkaan E11 saakka. Sopimus ei kuitenkaan
estä ViiPV:n pelaajia jatkamasta pelaamista omassa seurassaan, mikäli
he saavat joukkueen kasaan esim. 7v7 sarjaan. ViiPV tekee omille
pelaajille tiedoksi miten tätä pelaajapolkua pitkin on mahdollisuus
edetä jalkapalloilijana urallaan aina veikkausliigaan saakka.
”Pelaajamäärät eivät Viialassa riitä 9v9 tai 11v11 sarjoissa
pelaamiseen, joten tällä yhteistyöllä mahdollistetaan poikien
harrastuksen jatkuminen ja varsinkin talvella hyvissä olosuhteissa” –
toteaa Tommi Hytönen.
”Myöhemmin Valkeakoskella ja Hakalla on tarjottavana koulun ja
harrastuksen yhdistäminen urheiluakatemian puitteissa, mikä varmasti
kiinnostaa näitä nuoria” – jatkaa Tommi.
Yhteistyösopimuksella pyritään lisäksi yhdistämään
valmentajakoulutuksia siten, että SPL:n E- ja D-tason koulutuksia
voidaan järjestää yhdessä esim. Valkeakoskella. Haka pyrkii lisäksi
auttamaan Viialan nuoria saamaan talvella lisää harjoituksia sekä
pallohalliin, että saharaan. Etelä-Pirkanmaan taitokoulun myötä tämä
on jo toteutunutkin.
Yhteistyösopimuksella Haka saa laajemman pelaajapohjan heti D12 –
ikäluokasta alkaen. Haka saa apua myös valmennukseen ja muihin
tärkeisiin tehtäviin joukkueissa.
”On syytä muistaa keiden eteen tätä hommaa tehdään! Pelaajat ovat
kaikkien tärkeimmät ja heille tulee taata mahdollisuus harrastaa ja
kehittyä aina omalle huipulle asti. Tämän sopimuksen myötä pelaajien
liikkuminen tehdään yhdessä sovitusti ja hallitusti. Viime kädessä
pelaajat ja vanhemmat itse kuitenkin päättävät missä harrastavat ja
mitä, joten mitään pakkoa siirtymisille ei ole” –toteavat sekä
ViiPV:n, että Haka junioreiden edustajat.
22.10.2011
Jalkapalloharjoitukset vuonna 2005 syntyneille sunnuntaisin 6.11. alkaen klo
16.00-17.30 Hirvialhon koulun salissa! Säärisuojat pakolliset!
Pallokoulu 2006-2007 syntyneille alkaa keväällä!
Tiedustelut: Tommi Hytönen 050-4001312
22.10.2011
Tomylle hopeinen taitomerkki
Tomy Nurmesniemi oli ViiPV:n ainoana edustajana piirin taitokilpailuissa
Tampereella lauantaina 8.10. Tomy onnistui hienosti E-10 poikien sarjassa ja
saavutti hopeisen taitomerkin pisteillä 111,89. Sijoitus oli ensimmäisessä
kisassa hienosti yhdeksäs 33 kilpailijan joukossa.
Onnittelut Tompalle hienosta suorituksesta!
26.9.2011
Edustuksen kausi päätökseen voitolla ja loppusijoituksella 6. sarjassa, 9:llä
voitolla 4:llä tasurilla ja 7:llä tappiolla
![]()
24.9.2011
Valkeakosken Sanomien juttu Etelä-Pirkanmaan taitokoulusta
![]()
20.5.2011
ViiPV mukaan E-junioreiden Etelä-Pirkanmaan taitokouluun
Haka-juniorit, Valkeakosken Nappulaliiga, Viialan Peli-Veikot, Toijalan
Pallo-49 ja Urjalan Palloseura ovat sopineet yhteisen Etelä-Pirkanmaan
taitokoulun käynnistämisestä.
Taitokoulut ovat osa Palloliiton pelaajan polkua, Sinivalkoista tietä. Niiden
tarkoitus on tarjota laadukasta lisätoimintaa joukkuetoiminnan rinnalle. Seurat
voivat järjestää omia taitokoulujaan tai sitten yhteistyössä muiden seurojen
kanssa. On myös mahdollista, että seurassa on sekä oma että yhteistyötaitokoulu,
tai jopa useampi yhteistyötaitokoulu. Tärkeää on, että seura löytää itselleen
sopivat tavat toteuttaa lisäharjoittelua motivoituneille junioreilleen.
Etelä-Pirkanmaan taitokoulu on ensimmäinen näin usean seuran yhteinen
toimintamuoto. Seurayhteistyö on avainasemassa, kun kehitämme pelaajia kohti
omaa huippuaan aina maajoukkueisiin asti. Seurasi on lähtenyt rohkeasti
rakentamaan uuttaa toimintatapaa. Voit olla ylpeä seurastasi!
Tsemppiä kesään!
Terveisin,
Mikko Tulonen
Nuoriso- ja seuratoimintapäällikkö
Palloliiton Tampereen piiri
********************************************************************************************************

Lippikset saapuneet. Tilaa omasi hintaan 15e heti ennenkuin loppuvat.
Tilaukset osoitteeseen webmaster@viipv.fi.